Kunniaplakaatin saajat     |     Naantalin Ty 110 vuotta    |    Paavo Lipposen juhlapuhe    |   Kuvia


Naantalin Työväensäätiön 110-vuotispalkinnot

Kunniaplakaatti myönnetään NTY:n säätiön toimesta Naantalin Työväenyhdistyksen 110-vuotisen toiminnan juhlistamiseksi luovasta toiminnasta, jolla on ollut suurta vaikutusta yhdistyksen kotipaikkakunnalle Naantalille , ja josta yhdistyksen jäsenistö haluaa plaakaatin saajia arvostuksella muistaa.

Säätiönhallitus on paljossa luottanut tekemiini ehdotuksiin ja yhteisesti olemme sopineet, että oman yhdistyksemme aktiivitoiminnassa mukana olevia ei muisteta. Ei liioin niitä, joiden maallinen matka on päättynyt. Punainen Ruusu on tänään viety sankarihaudalle ja kansalaissodan muistomerkille sekä entisten puheenjohtajien haudoille.
Plakaatit liittyvät yhdistyksen toiminnan vuosikymmeniin, joten samalla kertaamme niin yhdistyksen kuin Naantalin tapahtumia, joita elävöittää Naantali-aiheisten kuviin erikoistunee Jouko Leinon kokoama valkokankaalla näkyvä kuvakooste.

Plakaatti ei ole plakaatti vaan kopio Kylpylän kesäsaunan piirustuksista elokuulta vuodelta 1894 eli täsmälleen 110 vuotta sitten tehty!.

Kunniaplakaatin saajat:

1880-luku

Hanna Nurminen "Suomen ensimmäisen sosialistin "Niklas Herlinin jälkeläisenä

1890-luku

Naantalin seurakunta edustaen Naantalin perustamista ja sijoittumista Ailostenniemeen (Marja Lankinen-Hytti)

1900-luku

Sosialidemokraattinen puolue Suomessa, johon NTY liittyi 1907 (Paavo Lipponen)

1910-luku

Keijo Virtanen edustaen Naantalin koululaitoksen menestyksekkäintä oppilasta

1920-luku

Erkki Luotonen entinen yhdistyksen puheenjohtaja ja Luotosen suvun vanhin

1930-luku

Paikallislehti Rannikkoseutu edustaen vapaata tiedonvälitystä (Juha Haapakoski)

1940-luku

Naantalin Seudun Sotaveteraanit edustaen itsenäisyystaistelijoita ja jälleenrakentajia (Hurme ja Pensamo)

1950-luku

Risto Rinne edustaen Nestettä ja Fortum Oilía Naantalin merkittävintä teollisuuslaitosta

1960-luku

Jorma Salmikivi maalaiskunnan ja kaupungin yhdistäjä ja entinen yhdistyksen pj

Reino Penttinen kaupungin ja maalaiskunnan yhdistäjä ja 50 vuotta luottamustoimissa

Leo Leino VG-62 perustaja ja ensimmäinen sihteeri Toverien kasvatti

1970-luku

Raili Eloranta Naisjaoston entinen pj ja hyvinvointipalvelujen puolestapuhuja

Hilkka Leino Päivän Nuorten äiti ja vapaaehtoistyöntekijä entinen talon vahtimestari

Eero Sutinen Kailon hankkija ja yhteistoimintakykyinen oikeudenmukainen porvari

1980-luku

Mauno Koivisto Sosialistisen unelman täyttäjä

Kalevi Numminen Naantalissa IVO-uransa aloittanut energia-alan kehittäjä

Ritva ja Pekka Niemi Kylpylä perinteen pelastajat, joista tuli alansa N:o1

1990-luku

KTV Naantalin osasto keskinäisestä solidaarisuudesta laman aikana

Dennis Livson Muumimaailman tuoja ja luoja

Heikki Routamaa Naantalin rannan kehittäjä ja palveluyrittäjä

Perustelut valinnoille on luettavissa Naantalin Ty 110 vuotta sivulta.

 

 

Naantalin sosialidemokraattien pääsivuille ®
Juhlasivuston pääsivulle ®