|
Jukka-Pekka Aalto
Kuka olet?
Jukka-Pekka Aalto, 43-vuotias palotarkastaja Asemanseudulta.
Minkälainen taustasi on?
Olen asunut Aurassa vuodesta 1985 ja työskennellyt siitä lähtien Auran
kunnan palveluksessa kunnes vuodenvaihteessa siirryin Varsinais-Suomen
aluepelastuslaitoksen leipiin.
Olen perheellinen ja minulla on vaimo, tytär
ja kaksi perhoskoiraa.
Mitä harrastat?
Harrastan vapaaehtoistoimintaa sekä SPR:n Auran osastossa että Auran
VPK:ssa. Olen molempien hallituksen jäsen. Kodin kunnostukseen kuuluvan
nikkaroinnin voi myös laskea harrastukseksi.
Mikä on sinulle tärkeintä Aurassa?
Kuten työstä ja harrastuksista voi päätelläkin, turvallisuus on minulle
hyvin tärkeää. Varsinkin nuoret tarvitsevat ohjausta ja mielekästä
tekemistä, etteivät he ajaudu porukoihin, joita muiden tarvitsee pelätä.
Mitä asioita haluat ajaa alkavalla vaalikaudella?
Yhtenäiskoulun yhteyteen tarvitaan kunnolliset liikunta- ja palloilutilat.
Lähipoliisitoimintaa pitää tehostaa Aurassa huomattavasti. Yksin asuvien
vanhusten on saatava tarvitsemansa apu kaikkina vuorokaudenaikoina.
Mottosi?
Turvallisuus tehdään yhdessä
|
|